Kuiskaan hiljaa mielelle, älä pelkää

Kun

..vilunväreet nousevat pikkuhiljaa voimistuen selkä pitkin, hengitys kiihtyy ja sydämen syke tuntuu voimakkaana, hetkittäin pumppu tuntuu lyövän rintalastan läpi asti. Hengitys jatkaa kiihtymistään, tuskanhiki nousee pintaan ja olo omassa kehossa käy tukalaksi. Ajatukset saavat vauhtia hermostuneen kehon sykkeestä saaden aikaan voimakasta hyperventilaatiota, hengenahdistusta ja kehon vapinaa. Ajatuksissa piirtyy sana PELKO ja kehossa painaa voimakas VÄSYMYS, ajatuksissa epävarmuus ja vielä kerran pelko sekä väsymys. Ahdistus- ja paniikkikohtaus on valmis.

2

Inhimillisyyden keskellä

Olen miettinyt itsekseni ja läheisteni kanssa blogini sisältöä ja täällä näkyviä teemoja. Pohtinut, että mitä kirjoitan ja miksi? Olen kirjoittanut muun muassa uupumisesta sillä aiheesta kirjoittaminen tuntui luontevalta ja vapautti minua. Blogin sisältö on aika diippiä ja tämä johtuu siitä kun mie työstän asioita omalla tavallani ja viihdyn niin sanotusti syvällisten asioiden parissa. Mie olen jakanut täällä henkilökohtaisia kokemuksia liittyen muun muassa masennukseen, pääset lukemaan minun tarinan täältä ja pohtinut ääneen niitä asioita, joita me häpeillään, asioita, jotka kuuluvat inhimillisyyteen ja elämän eri vaiheisiin. Pääset lukemaan Kun eniten hävettää kaikki – oman häpeän äärellä kirjoituksen täältä.

Mitä saa sanoa ja mitä ei?

Ihmiset miettivät valtavasti ja usein liikaakin, että mistä voidaan puhua ja mistä ei. Pähkäilemme hiljaa mielissämme, että muuttuuko ihmisten suhtautuminen joidenkin asioiden ääneen sanomisen myötä? Leimataanko ihminen jotenkin ja kulkeeko hän pysyvästi jokin leima otsallansa? Esimerkiksi mie voisin miettiä, että ajattelevatko ihmiset, että olen epäonnistunut koska mullahan on ollut niin hieno alku elämän muutosten parissa ja mie kirjoitan nykyään blogiakin hyvinvointi teemalla ja olen kertonut olevani uupunut? Miksi pelkään, että ihmiset näkevät minut heikompana jos kerron omia kokemuksiani ja miksi pelkään, että saanko jonkinlaisen leiman kirjoitusten myötä? Se on se ajatus tuolla selkärangassa epäonnistumisesta itsensä ja muiden silmissä. Epäonnistumisen pelosta. Olenko epäonnistunut kun olen tässä tilanteessa? Olenko epäonnistunut itseni ja muiden silmissä?

Osoitanko heikkoutta jos kerron julkisesti olevani uupunut? Päätin kirjoittaa aiheesta ja sainkin yllätyksekseni paljon kannustavia yhteydenottoja joista olen iloinen. Olen saanut käydä mielettömiä keskusteluja niin tuttujen kuin tuntemattomienkin kanssa kirjoituksen julkaisun jälkeen ja kuullut ihmisten omia tarinoita. Pääset lukemaan ennätysmäärän lukukertoja keränneen Myönnän, olen väsynyt ja uupunut kirjoituksen täältä.

IMG_20171031_121151.jpg

Ei, en ole epäonnistunut

Sanottakoon ääneen myös se, että mie en kuitenkaan häpeä itseäni enkä oloani enkä koe itseäni epäonnistuneeksi. Olen tehnyt valtavasti työtä oman mieleni kanssa päästäkseni tähän pisteeseen, jossa olen nyt ja olen ollut todella rohkea kertoessani avoimesti kokemuksistani. Erilaisten pelko- ja väsymystilojen läpi käyminen ja esimerkiksi niin uupuminen, masennus tai vaikkapa paniikkikohtaukset ovat todellisuudessa yleisiä ja ihmisten tietoisuus yleisyydestä kasvaa keskustelun lisääntyessä. Meidän äidinmaidossa opitut vanhat asenteet saavat uusia vaikutteita kun mediassa nostetaan esille yhä useammin kuuluisuuksien elämän tarinoita ja kokemuksia elämän varjopuolista sillä omissa silmissä rautaisella näyttäneen superihmisen sairastuminen burnouttiin voi herätellä pohtimaan ihmisen inhimillisyyttä lisäten mahdollisesti ymmärrystä ja lempeyttä itseäänkin kohtaan.

Viime aikoina käymäni keskustelut ystävien ja lukijoiden kanssa herättelivät ajatuksiani yleisesti mielenterveyden, hyvinvoinnin ja huonovointisuuden saralla. Mielenterveystalo.fi-sivustolla kerrotaan paniikkikohtausten olevan melko yleisiä sillä noin 10–15 % ihmisistä kokee sellaisen jossain vaiheessa elämää. Osalla ihmisistä paniikkikohtauksista voi tulla arjessa toistuvia jolloin voidaan puhua paniikkihäiriöstä. Masennusta kerrotaan sairastavan nykypäivänä arviolta 121 miljoonaa henkilöä maailmassa. Sairastuneista saa tehokasta hoitoa vain alle 25% hyvistä hoitomahdollisuuksista huolimatta. Tilastojen mukaan masennustilat ovat naisilla noin 1,5–2 kertaa yleisempiä kuin miehillä ja Suomessa masentuneisuuden yleisyys on noin 9 %. (Lähde)

Terveystalon potilastietorekisterin mukaan viime vuonna työterveyspotilaiden yleisimpiä pitkien sairauspoissaolojen aiheuttajia olivat erilaiset mielenterveysongelmat, selkäkivut sekä muut tuki- ja liikuntaelinvaivat. (Lähde)

Terveyden ja Hyvinvointilaitoksen eli THL:n sivuilla kerrottiin vuonna 2015 tehdystä Terveys 2000 -tutkimuksesta, jossa arvioitiin neljän ahdistuneisuushäiriön yleisyyttä vuoden ajalta 30-vuotiailla suomalaisilla; tutkimuksessa todettiin paniikkihäiriöitä 1,9 prosentilla, julkisten paikkojen pelkoa 1,2 prosentilla, yleistyneitä ahdistuneisuushäiriöitä 1,3 prosentilla ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa 1 prosentilla osallistuneista. Nuorten aikuisten (ikäjakaumalla 20-34-vuotiaat) psyykkistä terveyttä kartoittaneessa tutkimuksessa arvioitiin ahdistuneisuushäiriöiden esiintymistä jossain vaiheessa elämää ja tässä tutkimuksessa jokin elämänaikainen ahdistuneisuushäiriö todettiin 12,6 prosentilla tutkituista. (Lähde.)  

3.jpg

Vahva vai heikko?

Miten esimerkiksi ylipäätänsä ”vahva” mieli tulkitaan ja määritetään? Onko se vahvuutta että kestää ihan kaiken huolimatta siitä kuinka isoja tapahtumia elämässä tulee vastaan? Onko se vahvuutta, että ajetaan itsemme loppuun polttamalla kynttilää molemmista päistä? Onko se vahvuutta, että me yritetään sovittaa itsemme jonkinlaiseen liian ahtaaseen muottiin, johon me ollaan epäsopivia ja jossa meillä lähtökohtaisestikkin tulee riittämätön tai jotenkin epäkelpo olo? Muottiin, jolla me sopeuduttaisiin yhteiskuntaan ja sen oravanpyörään? Onko puhumattomuus, sulkeutuminen tai ”kaiken kestäminen” vahvuutta? Filttereiden kaunistama elämä, jolla ihmiset pyrkii todistelemaan elävänsä ruusuista elämää kun me kaikki tiedämme, ettei elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Ei ole väärin, jos ihan kaikessa läpi päivän ei näe jotain positiivista. Ei se ole epäonnistumista, minun mielestäni. Sekin on ok jos asiat tuntuvat neutraalilta. Itselläni on viime aikoina niinä väsyneimpinä hetkinä ollut pyrkimyksenä omilla valinnoilla saada aikaan itselleni sellainen olo, että neutraalitkin fiilikset voivat olla parasta, kunhan en tietoisesti tee päätöksiä, joilla saan itselleni aikaan ahdistusta ja muita negatiivisia tunteita. Elämä on jatkuvaa muutosta ja eteen tulevat tilanteet voivat yllättää meidät ihan täysin.

Mie olen oppinut sopeutumaan muutoksiin mutta sekään ei vielä ollut takuu minulle siitä, ettenkö väsyisi hetkellisesti. Kuukausia kestänyt jatkuvien kipujen kanssa eläminen vei voimat mutta mie yritin silti vain porskuttaa eteenpäin koska ”kyllä tämä tästä”. Eihän mikään tilanne jatku loputtomiin? Olen iloinen siitä, että liiankin tutuksi käynyt kipu jäi leikkauksen myötä pois ja ehdinkin jo hetken aikaa tuuletella mielessäni muutosta. Mitä sitten tapahtui? Kivun täyttämä tila tyhjeni ja se tuntui hyvältä. Nopeasti kuitenkin havahduin siihen, että väsymys kaappasi minut suorastaan syleilyynsä hukuttaen alleen, mitä ihmettä tapahtui? Olin kuin halolla päähän lyöty mutta samaan aikaan tajusin sen. Kipu vapautti tilaa uupumukselle. Se fyysinen tunne, joka oli nakuttanut hengenvetojen taustalla ja vienyt voimia, oli poissa ja uusi voimakas tunne otti sen paikan aivan kuin luonnostaan. Väsynyt mieli ei ole tasapainossa, se kaipaa lepoa ja lempeyttä. Hyväksymistä ja sallimista. Väsynyt mieli ja keho voivat myös yhdessä ajaa ihmisen paniikinomaiseen tilaan. Olen jutellut monien monien ihmisten kanssa heidän kokemuksistaan paniikkikohtauksista ja läpikäydyt tuntemukset ovat olleet todella voimakkaita. Joillakin on paniikkikohtauksien aikana tuntunut jopa siltä, että elämä päättyy siihen hetkeen koska niin raskaita hetket ovat olleet.

1.jpg

Mikä paniikkikohtauksen aiheuttaa?

 Elämäntilanteen sanovan olevan suorassa yhteydessä paniikkikohtauksiin, syitä voi olla traumat, burnout, stressi sekä ihan vain jännitystä tuottavat tilanteet. Omalla kohdallani uupuminen ja viime kuukausien luoma voimakas stressitila on saanut aikaan sellaisen rumban, että ajoittain omista ajatuksistaan ei ole saanut kiinni. Ei ole ollut helppoa myöntää tätä omaa oloa puhumattakaan tilanteen hyväksymisestä. Kulunut vuosi ei ole mennyt sinnepäinkään ”miten piti” ja millaisen vuoden olin itselleni ja meille visioinut. Mikään tällainen ei kuulunut minun suunnitelmaan ja se on tuonut oman lisänsä tilanteen hyväksymiseen. Suoraan sanottuna elämä on tuntunut epäreilulta. Useampaan otteeseen on tehnyt mieli heittäytyä lattialle makaamaan itkupotkuraivareiden muodossa. Olen myös kyseenalaistanut oman väsymykseni sillä ”enhän ole käynyt edes töissä sairasloman vuoksi jne jne jne”. Olen poissulkenut väsymyksen mahdollisuuden itseltäni, koska en ole mielestäni suorittanut niin paljoa, jotta voisin olla uupunut mutta vallitseva tilanne on kuitenkin avannut silmäni. Ja toisaalta..olen itse myös halunnut avata ne. Mie olen halunnut sanoa nämä asiat ääneen koska hitto soikoon, tämä on minun elämää. Sitä todellista elämää, jota elän ja hengitän. Huolimatta siitä mitä olen tehnyt joskus, huolimatta siitä että ”minun olisi jo pitänyt oppia”, ”minulle ei pitänyt käydä näin” ja ”minua hävettää myöntää, että minua hävettää”..tämä on minun todellista elämääni just nyt. Miksi siis sulkeutuisin epätodelliseen kieltämisen kuplaan, jossa kuljen silmät sidoittuina? Minulla on tässä vastaus itselleni, olisin voinut helpommin sulkeutua sinne kuplaan mutta kieltäydyin siitä.

Mie haluan kertoa kokemuksistani sen takia koska koen hyväksi asioiden avoimen pohtimisen, me jäädään usein yksin omien kipu-ja pelkotilojen kanssa vääristä syistä. Mie en voi vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin enkä mie halua hakea hyväksyntää. Korjaanpa äskeisen lauseen samantien, voisin vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja hakea ihmisten hyväksyntää näyttelemällä vaikka teille, että mikään ei kaada minua koska olen kova kuin kivi tai voisin jättää kirjoittamatta tällaisesta aiheesta, jotta minua ei leimattaisi heikoksi. Mie en yksinkertaisesti koe, että tässä on hävettävää tai että minun pitäisi jättää nämä asiat sanomatta. Mie en ylipäätään halua pakottaa itseäni elämään ulkopuolisen maailman odotusten mukaan. Mie en halua koittaa pakottaa itseäni sopimaan sellaiseen muottiin missä olisin vain yhteiskunnan mukaan hyväksytty tai muottiin, johon en sovi ja tiedän, että jaan nämä ajatukset lukuisten ihmisten kanssa. Mie haluan itse luoda ne odotukset tai korjaanpa tämänkin ajatuksen kulun samantien: nyt en halua luoda odotuksia vaan keskittyä läsnäoloon. Se kliseisin tämän päivän asia, sen kanssa mie olen tanssinut edes ja takaisin. On ollut hetkiä, jolloin olen kokenut väsymyksen syleilyssä hetkellistä toivottomuutta ja halunnut tilanteesta pois, pois uupumuksen tunteiden syövereistä. Halusin irti niistä henkisistä ja fyysisistä tuntemuksista mitä kehoni ja mieleni kävi läpi.

IMG_20171031_122020.jpg

Sanotaanko näin, että olin niin väsynyt etten edes enää jaksanut tuntea häpeää omasta olostani ja jälkeenpäin mie ymmärsin, että se oli vain hyvä asia. Mie olen tietyllä tapaa tyytyväinen siihen, etten jaksanut enää taistella ajatuksissani uupumista vastaan vaan myönsin sen itselleni ja myönsin sen ääneen. Olen ymmärtänyt olevani niin kovapäinen ja omien käytösmallieni vanki ettei minulle välttämättä ole muuta ulospääsyä tilanteesta kuin tämä nykyinen tilanne, jossa olen. Tuntuu, että voisin nukkua ja nukkua…ja niin aion tehdäkkin. Levon helmi saa tehdä nyt taikojansa; olenhan mie lukuisia kertoja kertonut kuinka opettelen lepäämään ja ottamaan iisimmin. Näitä asioita en opi yhdestä tai kahdestakaan kerrasta automaattisesti. Sellainen elämänkoulun oppilas mie olen ja tällä kertaa olen tainnut jäädä luokalle mutta hei, ei se mitään. Paras resepti minulle on läheisten ja koirien seura, luonto, metsäkävelyt, yinjooga ja meditaatio ja näistä mie aionkin nautiskella seuraavien päivien aikana kun pääsemme mökin rauhaan. Kiireettömyys, täältä tullaan kiitollisin mielin.

Toivotan rauhallista viikonloppua just sulle 💙 Marru

 

 

4 Comments

  1. Marru, tosi hyvä kirjoitus ❤️ Niin kuin itse totesit, on hyvä että näistä vaikeista ja usein vaietuista asioista puhutaan. Ne koskettavat hyvin monia ihmisiä, jos eivät henkilökohtaisesti niin ainakin voivat auttaa ymmärtämään mitä joku itselle läheinen ihminen käy läpi. Aina elämä ei ole ruusuilla tanssimista ja mikä olennaisinta, sen ei kuulukaan olla. Välitetään itsestämme ja ympärillä olevista ihmisistämme ja uskalletaan katsoa pintaa syvemmälle ❤️

    Tykkää

    1. Juuri näin ja kiitos sinulle kun lenkillä sait mut näkemään tämän puolen omien kokemusten kertomisessa. Olin todella hajalla jokin aika sitten, tuntui kuin olisin ollut aivan atomeina pitkin maisemaa mutta siitä hajoamisesta onkin syntynyt aivan uudenlainen henkinen tie..aivan kuin olisin riisunut sellaisen somenaamion omien kokemusten jakamisen myötä. Ja se todella vapautti minua ❤

      Tykkää

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: