Heidin kynästä: Sitten eräänä päivänä kokeilin opiskelupaikassani joogaa…

Ihmisten tarinoita

Hei lokakuu ja lukijat! Kiitos kannustavista viesteistä ja mukavaa kuulla, että te olette siellä edelleen vaikka viimeisten kuukausien aikana kirjoituksia  onkin ilmestynyt epäsäännölliseen tahtiin. Vierailevien kirjoittajien juttusarja on on saanut hyvää palautetta, mistä olenkin mielissäni ja tänään Marru Marmelaadi-blogissa on luettavana Heidin tarina. Meitä yhdistää Heidin kanssa muun muassa JOOGA.  Tämä viisikirjaiminen sana, joka kätkee sisäänsä niin valtavasti tunteita, mahdollisuuksia, pelkoja, epämukavuuksia ja onnistumisia.

 

Heidin tarina

Lahjakas, kuin syntynyt tekemään jotain, omistautunut, parempi kuin muut, intohimoinen… ovat sanoja, jotka jo pienestä asti olen palavasti halunnut yhdistää itseeni jossain elämäni osa-alueella. Ne eivät kuitenkaan ole istuneet minuun tai tekemisiini mitenkään. Minä en ole lapsesta asti ollut erityisen taitava tai lahjakas jossain tietyssä asiassa, en ole kuluttanut päiviäni johonkin palavasti ja intohimoisesti rakastamaani asiaan, en ole oikein koskaan ollut missään parempi kuin muut vaan joukosta on aina löytynyt helposti joku, joka on ollut ylivoimaisesti parempi. Olen aina halunnut kokeilla uutta ja rohkeasti ottanut uudet haasteet vastaan. En kuitenkaan ikinä tiennyt, mitä oikeasti haluaisin tehdä tai miksi oikeasti haluaisin tulla. Oman hortoiluni vuoksi olen aina kadehtinut niitä, jotka ovat jo pienestä asti olleet omistautuneita jollekin, äärimmäisen lahjakkaita jossain tai ovat tienneet unelma-ammattinsa jo alaluokilla ollessaan. Olen kuitenkin jo tuolloin omannut ”minä voin tehdä tai oppia aivan mitä vain/minusta on mihin vain” -asenteen, vaikka elämässäni onkin aina ollut myös sellaisia, jotka ovat epäilleet ja kyseenalaistaneet mahdollisuuksiani onnistua heidän mielestään minulle liian vaativiin asioihin.

Ala-asteikäisenä löysin lentopallon. Palloilusta tuli äkkiä minulle äärimmäisen tärkeä osa elämääni siitäkin huolimatta, että olin joukkueessa ulkopuolinen ja kaikki muut kavereita keskenään. Olen onnekseni ollut aina sisäisesti niin vahva, että tuo seikka ei saanut minua murtumaan vaan jatkoin harrastuksen parissa vuosia. Pitkillä turnausreissuilla sain aina poikkeuksetta kavereita toisten joukkueiden pelaajista ja minulla oli noiden viikonloppujen aikana aina hauskaa. Nautin pelaamisesta ja tiesin olevani siinä hyvä, vaikka tiesin myös, etten joukkueeni paras ollut. Jossain vaiheessa harrastus jäi, koska paloni ei enää riittänyt kannattamaan minua henkisesti sen ulkopuolisuuden yllä. Koin saaneeni jo kaiken, mitä kyseinen joukkue minulle pystyi antamaan.

Heidi1.jpg

Yläasteelle siirryttäessä luotin ja uskoin, että saisin vihdoin kavereita ympärilleni. Aloitin opinnot yläasteella ja pian ensimmäisen syksyn alettua huomasin olevani edelleen yhtä ulkopuolinen kuin aiemminkin. Mitä enemmän koin ulkopuolisuuden tunnetta, sitä enemmän yritin ja, mitä enemmän yritin, sitä enemmän seuraani karsastettiin. Kierre oli hurja. Olin hyvä koulussa ja numeroni olivat poikkeuksetta hyviä tai kiitettäviä. Luokallamme olin keskitasoa, koska luokassamme oli poikkeuksellisen paljon äärimmäisen hyvin koulussa menestyviä oppilaita. Myös yläasteen aikana ystävystyin leirikoulujemme tai vastaavien aikana toisten koulujen oppilaisiin ja viihdyin äärimmäisen hyvin. Paluu arkeen tuntui aina kovalta tuollaisen jälkeen.

Lukion alkaessa luottoni siihen, että kaikki tulisi menemään entistä paremmin, oli jälleen korkealla. Sainkin lukion ensimmäisenä päivänä elämäni ensimmäisen, elämäni parhaan ystävän. Viisitoista vuotta ylioppilaaksi valmistumisen jälkeenkin voin sanoa hänen olevan edelleen yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä, vaikka olemmekin asuneet eri paikkakunnilla jo tuon samaisen 15 vuoden ajan. Lukion ensimmäisen vuoden aikana aloitin uuden harrastuksen tuttuni innoituksesta. Aloin harrastaa muay thai -nyrkkeilyä. Vaikka tuttuni edistyi minua nopeammin, koin olevani hyvä ja tunsin, että ahkeralla harjoittelulla ja omistautumisella lajille, minusta voisi tulla siinä mitä vain. Panostinkin harjoitteluun ja nautin joka hetkestä. Ystävystyin seuran muihin harrastajiin ja kehityin hurjaa vauhtia. Nautin harrastuksesta todella paljon! Kunnes sairastuin. Sairastuin keuhkokuumeeseen ja sairastin todella pitkään. Treenit jäivät pitkäksi aikaa ja palo harrastuksen pariin hiipui hiljalleen.

Lukion jälkeen en edelleenkään tiennyt, mitä haluaisin tehdä. En edelleenkään tiennyt, mitä halusin opiskella eikä minulla edelleenkään ollut aavistustakaan siitä, mitä haluaisin tehdä lopun elämäni ajan. Tiesin vain sen, etten halunnut lähteä opiskelemaan jotain, jonka kokisin vähän ajan päästä turhaksi. Koin, että tuollaisessa tilanteessa opiskeluni sekä aikani vain menisivät hukkaan. Päätin pitää välivuoden. Tuon välivuoden jälkeen hain töitä lähestulkoon kaikkialta ympäri Suomea ja lopulta sain töitä nykyisestä kotikaupungistani ja muutto uuteen kaupunkiin tapahtui viikossa. Olin täynnä tarmoa ja intoa. Päätin, että ajat muuttuvat ja teen tulevaisuudestani kirkkaan. Olin pian samassa tilanteessa kuin olin ollut koulujeni alkaessa. Olen aina ollut äärimmäisen sosiaalinen ja halunnut kavereita, mutta en ollut oppinut aiemmista virheistäni vaan yritin jälleen kovaa, liikaa. Sain kuitenkin myös oikeita kontakteja ja aitojakin ystäviä matkan varrella.

Heidi2.jpg

Tutustuin vuosien saatossa puolisooni ja elämä vei eteenpäin. Olin kuitenkin todella eksyksissä edelleen oman elämäni kanssa. Kun saimme esikoisemme, päätin, että minun olisi otettava napakalla otteella kiinni omasta elämästäni. Huomasin välivuoden venähtäneen kymmeneen ja olevani edelleen aivan yhtä eksyksissä. Sitten eräänä päivänä luin opinnoista, jotka tarjosivat sitä, mitä olin tietämättäni etsinyt. Liikunta ja urheilu olivat olleet aina iso osa elämääni, mutta huippu-urheilijaksi minusta ei koskaan ollut. Enkä sitä enää lähes 30 vuotiaana halunnut murehtia. Halusin kuitenkin opintojeni ja perhe-elämän vastapainoksi löytää jotain. En vain tiennyt, mitä se voisi olla. Haaveilin erinäisistä harrastuksista, jotka kuitenkin osoittautuivat elämäntilanteeseeni liian kalliilta. Sitten eräänä päivänä kokeilin opiskelupaikassani joogaa. En ollut koskaan aiemmin edes harkinnut moista vaan sivuuttanut sen huuhaana. Tuo yhden kerran kokeilu muutti asenteeni. Lämpö, jonka koin sisälläni ja rauha, joka virtasi lävitseni harjoituksen aikana, olivat minulle täysin uusi ja ihana kokemus. Tämän lisäksi harjoitus oli odottamaani huomattavasti vaativampi fyysisesti ja tunsin tunnin jälkeen antaneeni kaikkeni, mutta samalla oloni äärimmäisen rauhalliseksi. Olin saavuttanut tilan, josta nautin. Halusin saada lisää. Olin vielä kuitenkin niin epävarma itseni kanssa, etten halunnut harjoitella kotona puolisoni nähden. Kuvittelin hänen(kin) vain naureskelevan ja kummastelevan toimintaani. Tämän asian sulattelu kesti vielä muutaman vuoden.

Syksyllä 2016 olin kasvanut henkisesti riittävästi. Olin vahvistunut ja voimistunut henkisesti uudelle tasolle. En enää halunnut aiheuttaa itse itselleni häpeän tunnetta vaan halusin keskittyä ajattelemaan asioita positiivisesti. Päätin, etten enää halua antaa negatiivisuuden määrittää elämääni. Päätin, että käännän tietoisesti katseeni positiivisiin asioihin ja muutan lapsesta asti opitun negatiivisen ajattelumallin pääni sisältä. Ryhdyin hakemaan tietoa näiden ajattelutapojen taustalle. Luin paljon mindfullnessista, joogasta, luonnollisuudesta ja perehdyin esimerkiksi freetox-ideologiaan. Ryhdyin joogaamaan ja huomasin nauttivani siitä aivan uudella tavalla. Tavalla, jota en ollut osannut edes kuvitella aiemmin. Lähdin harjoitusten kanssa liikenteeseen perusteista. Hiljensin ympäristöni, itseni ja keskityin vain omaan tekemiseeni ja omiin tuntemuksiini. Päivä päivältä harjoittelusta tuli helpompaa ja vein sitä pidemmälle. Huomasin kehittyväni ja tuo kehitys antoi minulle uudenlaista nautintoa. En ollut uskaltanut haaveillakaan enää yli 30 vuotiaana voivani kehittyä ja oppia niin hurjan paljon. Tuo uusien asioiden oppiminen sytytti minussa liekin, joka kasvaa edelleen. Viikoittain huomaan itsessäni edistysaskeleita edelleen ja tiedänkin olevani vielä aivan vasta-alkaja, jonka kehitystie on vielä aivan alkutaipaleella. Kaikkein hienoin asia, jota jooga on tuonut tullessaan, on henkisen hyvinvoinnin lisäksi myös fyysinen hyvinvointi. Olen ottanut huimia edistysaskeleita myös mm. kuntosaliharjoituksissani, joissa olen rikkonut ennätyksiäni aivan valtavilla lukemilla. Olen oppinut kunnioittamaan ja arvostamaan itseäni, oppinut olemaan tyytyväinen itseeni ainaisen vaatimisen sijasta.

heidi3.jpg

Minun matkani on vasta alkanut, mutta jo nyt tiedän, että se tulee olemaan antoisa ja hyvä! En enää edes suostu ajattelemaan muutoin.

%d bloggers like this: