Sopeutumisen taito

Hei syyskuu!

Ja hei lukijat! Avaan tämän päiväisen jutun samoilla sanoilla kuin pari edellistäkin tekstiä, eli täällä ollaan vaikkakin blogin puolella on ollut hiljaista viime kuukausien ajan. Mie olen avannut somessa ja blogissa oikean käteni tilannetta ja vointia kertoakseni syyn myös kirjoitusten vähyyteen ja siihen miksi en ole ollut tämän oman juttuni parissa. Kaipuu blogin äärelle on ollut suuri ja läheisten avulla tämänkin jutun julkaiseminen mahdollistui. Iso kiitos avokilleni sekä siskolleni, joka on toiminut viime kuukausina enemmän ja vähemmän minun oikeana kätenä ja molemmille kiitokset siitä, että ovat jaksaneet tätä räiskyvää fiilistä ja tunteiden juoksua ❤ Mie olen viettänyt äärimmäisen kiitollisin fiiliksin seuraavan jutun parissa aikaani ajatusteni kanssa.

Blogin tekstit kertovat yleensä ajankohtaisista asioista elämässäni, kirjoitusten sisältö on omaa ajatustenvirtaani ja saan tilaa itselleni kun puran asioita, vastaantulleita tilanteita ja omia kokemuksia paperille. Viime aikoina vanha kunnon kynä&paperi tyyli ei ole onnistunut olosuhteiden vuoksi mutta normaalisti mie tykkään todella paljon kuljetella omaa muistivihkoani mukanani ja pysähtyä kirjoittamaan ajatuksia ja oivalluksia ylös. Silloin kun kirjoittamiseen syntyy sellainen meditatiivinen flow, tunteet voimistuu ja saan jättää palasia omasta tunnemaailmastani tekstiin elämään. Se tuntuu vapauttavalta ja kauniilta. Tällä kertaa mie haluan kertoa ajatuksiani sopeutumisesta erilaisiin tilanteisiin ja jatkuvaan muutokseen. Ajatuksia sopeutumisesta voimavarana.

kuvitus1

kuvitus2

Palaan sen verran ajassa taaksepäin, että kerron mistä tämä kaikki lähti. Oikeassa kädessäni on korjattu virhekulmaan kipsaus, joka paikattiin levyllä ruuveineen kuutisen vuotta sitten (kyseessä on tapaturma, joka sattui rinteessä) ja jonka seurauksena oikea ranne murtui. Siitä hetkestä alkoi vuosia kestänyt prosessi, joka on erityisesti viimeisen puolen vuoden aikana vaikuttanut elämään rajoittaen ihan arkisiakin toimia. Murtuma diagnosoitiin ”helpoksi ja siistiksi” ja toipumisen piti sujua ongelmitta mutta toisin kävi. Voimakkaaseen virhekulmaan kipsaus, ranteen luutuminen ja sen hetkinen tilanne, jossa elin käytännössä ilman oikeaa kättä, tekivät tilanteesta monimutkaisen ja ennen kaikkea se on vaatinut sopeutumiskykyä ja malttia. Autokoulu jäi tauolle, en voinut osallistua aikuislukion ylioppilaskirjoituksiin ja olin käteni kanssa työkyvytön ennen leikkausta ja jonkin aikaa kuntoutuksen jälkeen. Leikkausjonot olivat pitkiä ja sain odottaa aikani ennen operaatiota, olin vasemman käden varassa pidemmän aikaa ja hermosärkyjen kanssa pidemmän aikaa eläminen tuntui silloin helvetilliseltä…mutta ilman mustaa huumoria ei selviä: muistan yhden aamun kun avokkini lähti töihin ja laittoi oven kiinni lähtiessään normaaliin tapaan, mie en ollut muistanut tarkistaa ettei ovi mene takalukkoon ennenkuin hän lähti, joten jouduin soittamaan hänelle töihin, että ”voisitko tulla avaamaan ulko-oven, jotta pääsen koirien kanssa ulos”. Meillä oli silloisen kodin ala-ja yläkerrassa samanlaiset lukot ovissa joten mie olin kirjaimellisesti nalkissa koska en saanut ovea aukaistua. Nykyään tämä tilanne enemmänkin huvittaa. Vasemman käden koordinaatio kehittyi tänä aikana ja eteen tuli hauskojakin tilanteita kun opettelin käyttämään sitä niin sanottua heikompaa kättä. Muistan kuinka hankalalta tuntui sopeutua kädettömyyteen ja enemmänkin siihen kipujen voimakkuuteen ja siihen minkälaista kipu oli. Kipulääkkeistä meni ajatukset pehmeiksi ja tuli fyysisesti huono olo, vaikutukset esimerkiksi vatsan toimintaan olivat melkoiset ja kuukauden aikana ranteeseen vaihdettiin kipsi lukuisia kertoja.

Lopulta ranne katkaistiin ja liitettiin uudelleen kiinni levyllä ja ruuveilla, lisäksi sinne lisättiin lonkkaluusta palanen. Tästä alkoi uusi kuntoutus ja olin todella onnellinen saadessani pikkuhiljaa oikean ranteen jonkinlaiseen kuntoon ja viimeisen parin vuoden aikana olen saanut kehoani vahvistettua. Viimeisten vuosien aikana normaalit arkiaskareet ynnä muut on sujuneet isommitta ongelmitta ja mie olen oppinut toimimaan ranteen jäykkyyden ja liikeradan kanssa ajan myötä. Olenhan mie saanut esimerkiksi AMK-opinnot päätökseen ja päässyt mukaan työelämään. Sain aikoinaan  yksityiseltä lääkäriltä lausunnon, jonka turvin sain suorittaa tradenomiopintojen pääsykokeet tietokoneella koska en pystynyt käsin kirjoittamaan.  Voi sitä riemua kun pääsin aloittamaan opinnot syksyllä 2012! Olen ollut aivan tyytyväinen tilanteeseen viimeisen parin vuoden ajan koska olen päässyt syvemmälle joogan maailmaan ja saanut kädestä monella muullakin tapaa käyttökelpoisen, ranne on vahvistunut ja liikeradan jäykkyys on vain pitänyt hyväksyä. Kivut eivät ole vaivanneet ja olen saanut mieltäni hyväksymään asiaa ja sopeutumaan tilanteeseen. Sopeutuminen on auttanut minua näkemään asioita joita voin tehdä, sen sijaan että keskittyisin niihin asioihin, joita en voi tehdä. 

kuvitus5

Kuluvana keväänä tilanne muuttui, ranne alkoi kerätä voimakkaasti nestettä, liikerata rajoittui entisestään ja kivut yllättivät. Mie työskentelen arkipäivisin koneella, työnkuvaani kuuluu sähköisen postin käsittely ja työni vaatii tarkkuutta, keskittymistä ja erityisesti molempien käsien toimivuutta. En osaa sanoin kuvailla kuinka suurelta vastaiskulta tämä tilanne tuntui kun toukokuussa jouduin toteamaan, että ranteen kanssa otettiin askeleita taaksepäin kilometrien verran. Tunsin kuinka stressitasot lähtivät nousuun muutoksen myötä ja halusin sille stopin – siihen sopiva ratkaisu oli koittaa sopeutua tilanteeseen. Mieli haastoi ihan ensimmäiseksi itseni sillä turhautuneet ajatukset eivät kannustaneet minua pätkääkään siihen suuntaan mikä olisi tilanteessa ollut hyväksi eli minun piti työstää tilannetta, jotta tilanteeseen sopeutuminen olisi mahdollista ja sitä myöten saisin kireyksiä ja stressin luomaa taakkaa kevennettyä. Mie olin niin innostunut saavuttamastani kehityksestäni joogan parissa, kesän Arctic Challenge haasteesta ja ensimmäisestä oikeasta kesälomasta vuosiin että mielen oli todella hankalaa hyväksyä tilanne ja se, että suunnitelmat menee uusiksi ja mikä vielä suurempi juttu: ranteen tilaan ei ollut mitään pikahelpotusta luvassa. Lopulta tilanne vei minulta työkyvyn ranteen ja sormien liikeradan rajoittuessa minimiin ja esti kirjoittamisen, joogaamisen sekä liudan muita asioita, jotka ovat olleet kiinteä osa elämääni. Minusta tuntui, että elämästä vietiin pois tärkeät asiat epäreilulla tavalla, koin vähemmyyden ja turhautumisen tunteita seuratessani muiden jooga- ja treenipäivityksiä ja kannoin jonkin aikaa ”huono työntekijä”-syndroomaa sisälläni. Tämä oli todella iso juttu sillä liike on lääke omalla kohdallani ja erityisesti huomasin tiettyjen rutiinien merkityksen ja tärkeyden omissa päivissä kun mahdollisuus toteuttaa ja tehdä niitä vietiin pois.

Painiskelin kesän voimakkaiden kipujen kanssa sairaslomalla ja kamppailin mieleni kanssa koska nämä yllättävät muutokset ja vallitseva tilanne sai minut hetkellisesti kadoksiin itseltäni. Lääkkeet aiheuttivat sumuisen olon ja tunsin olevani lamaantunut, kaukana siitä kaikesta jossa olin viimeiset parisen vuotta elänyt. Tämä tilanne myös palautti mieleeni vastoinkäymiset terveydentilan kanssa edellisenä syksynä, palaan niihin myöhemmin tekstissä. Käden hoitoa varten minulle määrättiin voimakkaat neuropaattiset kipulääkkeet, joita käytetään muuan muassa epilepsian hoitoon ja ne tekivät minusta liikuntakyvyttömän zombien ja herranen aika niitä sivuoireita.  Aamulääkkeen ottamisen jälkeen jouduin odottelemaan hyvän tovin ennenkuin pystyin nousemaan sängystä ylös ja keskittymiskyky, muisti sekä ruokahalu olivat kadoksissa. Arjen rytmistä ei ollut tietoakaan, elämä tuntui liki ventovieraalta. Mie olin todella turhautunut kaikesta tapahtuneesta ja kävin lukemattomia keskusteluja itseni kanssa sillä negatiiviset tunteet kuluttavat enkä halua antaa niille enempää tilaa itsessäni kuin mitä ne hetkellisesti saattavat tarvita, en halua kantaa niitä tunteita mukanani. Kesäkuun alussa en osannut sopeutua tilanteeseen, en pystynyt siihen sillä yhdistelmänä oma tokkuraisuus, kivut ja turhautuneisuus olivat yksinkertaisesti liikaa. Koitti aurinkoinen aamu, jolloin sain vietyä itseni matolle ja tehtyä meditaatioharjoituksen ulkona ja se hetki havahdutti sekä ravisteli minua. Ravisteli ihan kunnolla ja lopulta istuin omalla pihalla omalla joogamatolla vedet silmistä valuen ja tunteet laukkasivat ristin ja rastiin. Ymmärsin syyni tunnekuohuun ja silloin avasin oven tapahtumiin, jotka sitä tunnetta olivat synnyttäneet ja kasanneet..minulla oli asioita, joita ajattelin käsitelleeni riittävästi mutta todellisuudessa olin jättänyt käsittelyn kesken ja asiat nousivat eteeni uudelleen.

Olin vuosi sitten keväällä elämäni kunnossa ja muistan kuinka innokkaana ramppasin Rovaniemen Kunnon Paikassa ja WellnessLoungella ja valmistauduin muun muassa kesällä järjestettävään Arctic Challenge-kisaan. Olin super innoissani hyvästä fyysisestä kunnosta ja siitä uudenlaisesta mielenmaailmasta, jonka olin löytänyt rakentaessani omanlaistani ja näköistäni elämää. Elämä oli mallillaan ja mie olin hyvinvoiva, täynnä intoa ja motivaatiota, janosin haasteita ja olin todellakin onnellinen koska tunsin kehoni ja mieleni vahvemmiksi kuin koskaan aiemmin. Arctic Challenge oli suurin haaste, johon lähdin mukaan siihen mennessä ja se veti yhteen omat treenit ja tavoitteet ja mie todistin itselleni pystyväni huikeisiin suorituksiin. Kerroinko jo kuinka onnellinen olin? (Tähän sopisi silmänisku, naurunaama ja liuta sydämiä, jos niitä käyttäisin blogissa.)

kuvitus3

Ihminen kestää valtavasti ja saa sisuakin haastavista tilanteista ja haasteet voivat puskea niin positiivisen kuin negatiivisen paineen alla meitä eteenpäin jonkin aikaa, hetkellisesti. Vastoinkäymiset kasvattavat ja usein vaikuttavat omaan asenteeseen ja arvomaailmaan. Aiemmin isoilta tuntuneet asiat voivat tuntua jopa merkityksettömiltä jälkeenpäin ajateltuna tai muutosten keskellä eläminen voi sekoittaa pakkaa saaden arvomaailman palaset liikkeelle synnyttäen aivan uudenlaisen lopputuloksen. 

Kesän 2016 lopulla alkoi sellainen rumba, joka vaikutti fyysiseen terveyteen ja sitä kautta henkiseen hyvinvointiin. Mie olen kertonut somessa sisäilmasairastelustani, joka alkoi viime syksynä. Vuosikausia näkymättömänä ja hallinnassa pysytellyt astma alkoi oireilla ja sen myötä ilmeni moninaista oireilua kuten iho-oireita, ja ne lopulta veivät minulta työkyvyn. Astmani ei ole voinut kymmeneen vuoteen niin huonosti ja iho-oireet olivat aivan uusi tuttavuus, aivan kuin kasvoilleni olisi annettu sähköiskuja, tuntui kuin raippa olisi sivallellut kasvojen ihoa ja iho oli lopulta aivan kosketusarka.  Te, joilla on kokemusta sisäilmasairastelusta varmasti tiedätte miltä se väsymys, päänsärky ja yleinen huonovointisuus ynnä muut oireet tuntuvat. Todella kokonaisvaltaiselta. Syksy ja loppuvuosi 2016 meni hyvin pitkälti tämän tilanteen ohjaamana ja olin hetkittäin aivan musertunut, stressasin sairastumisesta koska hengitystieinfektiot vaikuttivat niin kokonaisvaltaisesti elämään. Olin turhautunut ja surullinen koska en olosuhteiden vuoksi voinutkaan yhtäkkiä elää sitä, jota kutsuin omaksi elämäkseni. Olin saanut nauttia hyvin sujuvista treeneistä, liikunnasta, joogasta ja monista monista asioista, jotka saivat minut syttymään ja syksyllä tulin tilanteeseen, jossa minun oli sopeuduttava. Yksi keino, jolla rohkaisin itseäni sopeutumaan oli se, että  toistelin itselleni tämän olevan vain väliaikaista ja jotain hyvää on tullakseen..ja annoin myös ihan kaikkien tunteiden päästä pintaan. Tukahduttamalla tunteitani olisin ajanut itseni aivan lukkoon.

Mie olen ollut erittäin onnekas päästessäni työskentelemään kotoa käsin saaden näin mahdollisuuden jatkaa työelämässä. Viihdyn nykyisessä työssäni erittäin hyvin, työyhteisö ja esimies ovat täyttä kultaa ja työn sisältö on mielekästä. Kuullessani viime syksynä, että kotoa käsin työskentely on mahdollista, koin tilanteessa positiivisia fiiliksiä ja aloin innolla valmistella omaa kotikonttoria. Kivi vierähti sydämeltäni ja ajattelin sen olleen parhain uutinen loppuvuodelle 2016. Olin saanut osakseni myös epäilyjä ja arvostelua oireista mutta onnekseni sain enemmän tukea ja kannustusta vaikkakin ne epäilyt pääsivät nakertamaan mieltä ja ajoivat minua entistä pahempaan stressitilaan. Se ristiriitaisuuden määrä oli mieletön, olin työkyvytön mutta kotona pystyin hengittelemään ja olemaan ja oli todella haastavaa käsitellä omaa poissaloa työpaikalta, silloin kamppailin todella sen jo aiemmin mainitsemani ”huono työntekijä”-syndrooman kanssa ja hetkittäin soitinkin äidilleni itkuisia puheluita, että miten minun pitäisi tähän sairaslomaan suhtautua. Kaikkinensa käsiteltyäni nyt intensiivisesti näitä menneitä asioita, olen sitä mieltä että viime syksy opetti minulle todella paljon. Ensin olin keväällä sopeutunut aivan uudenlaisiin aikatauluihin ja saatuani arjen rullaamaan mukavasti omalla painollaan minut haastettiin sopeutumaan rajoituksiin mitä kehoni asetti sairastuessaan. En meinannut uskaltaa pysähtyä niiden ajatusten äärelle koska olen pelännyt ja jatkuva uusien tilanteiden eteen nouseminen sai minussa sen selviytymismoodin käynnistymään, jossain kohtaa mie onnistuin nappaamaan kiinni siitä ajatuksesta, että en voi tehdä tilanteessa enempää enkä mie pysty kontrolloimaan tätä tilannetta vaan koitin vain mennä eteenpäin uskoen, että asiat kyllä selviävät – ja niinhän ne tekivätkin, asiat selvisivät. Mie sain ihania oivalluksia syksyn aikana ja samaan aikaan kamppailin itseni kanssa, jotta en olisi tehnyt itse olostani vain entistä kurjempaa. Kannustin itseäni uskomaan siihen, että  pääsen ulos siitä tilanteesta ja koitin nauttia niistä hyvistä hetkistä mitä läheiset ja ystävät mulle tarjosi, jotta mieli ei juoksisi ympyrää niiden asioiden ympärillä mitä olin kykenemätön tekemään. Kirjoitin tuntikaupalla ajatuksiani ja koitin löytää sellaisia asioita päiviini, jotka kannustaisivat mieltä virkeämmäksi.

Vuosi 2016 tuli päätökseen ja me päätettiin porukalla, että tuleva vuosi 2017 tulee olemaan meille hyvä ja uusivuosi otettiin hymyssä suin ja avosylin vastaan. Mie olin huojentunut kun 2016 oli paketissa ja pääsin aloittamaan uuden vuoden puhtaalta pöydältä. Asiathan olivat paremmin sillä terveyden tilanne alkoi tasoittumaan ja olin saanut säilyttä työpaikkanikin. Alkuvuosi antoi kuitenkin meille turpaan oikein kunnolla ja sairastuimme voimakkaaseen virukseen, joka vei meidät sairaalaan. Olin palannut jälleen terveyden kanssa tilanteeseen, jossa en voinut muuta kuin pysähtyä. Tähän oli tultu jälleen. Viruksen jälkitauti oli sitkeä ja siinä väsymyksen sisällä mie tunsin käyneeni muutoksen läpi itsessäni. Sairaalaan jäi jotakin joka on jäänyt sille tielle eikä ole löytänyt onnekseni enää minua ja se on suorittaja, joka minua ohjasi vuosikaudet. Se kiireessä tekijä, kiireinen, hektinen kalenterintäyttäjä jolla pitää olla monta rautaa tulessa. Tämän asian havannoiminen ja siihen sopeutuminen tuntui luonnolliselta ja huojentavalta, hyvältä sillä silmäni aukenivat mutta eihän nämä tällaiset piirteet kuitenkaan katoa ihmisestä kuin taikasauvan napautuksella, joten asiaa on pitänyt palautella mieleen aina aika ajoin.

kuvitus4

Kuukaudet kuluivat ja kevät osoitti haasteiden jatkuvan, lukemattomia kertoja olen tuntenut kuin olisin ollut oman elämäni sivusta seuraajana. Mitä tapahtuu? Miksi? En ymmärrä? Yksi suurimmista kiputiloista oli se kun koin menettäneeni jälleen elämänhallinnan, rutiinit, terveyden ja hyvinvoinnin. Mutta sieltä noustiin! On ihanaa upota hetkittäin omaan itseensä ja velloa siellä ilman odotuksia. Yllättävät havainnot ja oivallukset värittävät mielenmaailmaa kauniilla tavalla. Tämä kaikki mulle iskostui ajatuksiin ja koin suuria tunteita tunteita keväisellä mökkireissulla ja joogamatollani: välillä purskahtelin itkuun, nauroin kyynelten virratessa ja halasin itseäni. Edellisenä syksynä olin välillä ollut aika rikki koska sairastelu ja sairaslomalla oleminen oli niin uuvuttavaa. Elokuusta marraskuuhun kävin pienissä pätkissä töissä ja olin valtaosan kotona sairaslomalla oireiden vuoksi. Tämä oli niin suuri muutos elämässä koska aktiivinen ja hyvinvoiva elämä lähti raiteiltaan ja mie odottelin tilanteeseen muutosta. Keväällä joogan ja erilaisten harjoitusten parissa viettämäni aika (silloin en vielä meditoinut säännöllisesti) toi minulle jotain, joka hiljalleen täytti sitä kuukausien ”odottelua”. Tunsin pikkuhiljaa tilanteiden tasoittuvan ja oli optimistinen tulevien kuukausien suhteen mutta koin myös eräänlaista levottomuutta koska elämässä oli niin paljon kysymysmerkkejä ja epävarmuutta johtuen kaikista tapahtumista.

Kunto ja vointi palautui keväällä siinä määrin, että pääsin takaisin joogan ja treenien pariin ja haasteena oli silloin hyväksyä se oma sen hetkinen kunto ja jaksaminen jotta omasta tekemisestä olisi voinut ylipäätänsä nauttia. Mie olin niin kauan odottanut että pääsen takaisin menoon mukaan, että sain kuin sainkin keväällä hiljennettyä sen valittavan äänen päässäni ja ja kuinka ihanalta se tuntuikaan! Oman kunnon myöntäminen itselle oli sellainen reality check ja keskittymisharjoitusten avulla mie sain ohjattua mieltäni positiivisempaan suuntaan.  Pikkuhiljaa tunsin kuinka nautin treeneistä sillä omalla tutulla tavallani ja kuinka arvostinkaan niitä hetkiä kun syke kohosi, hiki tuli pintaa, kroppa heräsi eloon ja sain olla yhdessä ihmisten kanssa joita olin kaivannut! Mie rakastan sitä sisuuntumisen tunnetta, sitä kun pienet vastoinkäymiset saavatkin syttymään lannistamisen sijaan. Mieli syttyy, kroppa herää eloon, energiat alkaa virtaamaan ja mieli ikäänkuin puhdistuu kaikesta kuormittavasta, sellaisesta ylimääräisestä jolle siellä ei ole sille sijaa. Mitä syvemmälle pääsin omaan tekemiseeni, sen paremmin mie voin.  Kaiken tämän keskellä me käytiin tyttöjen kanssa haastamassa itsemme Levin Arctic Challenge Winter Editionissa ja mie jälleen sitä oltiin niin onnellista että!! Kroppa ja mieli toimi tiiminä ja mie tunsin ne omakseni, sain uuden kokemuksen tyttöjen kanssa ja koin silloin, että se oli itselleni eräänlainen palkinto. Niitä elämän pieniäsuuria yllätyksiä. Motivaatio ja jano uusiin haasteisiin kasvoi olin ihanan innostunut koska keho ja mieli tuntuivat sopivan sitkeiltä ja sain Leviltä kotiintuomisiksi hyviä viboja.

mie

Mie jatkoin  näiden omien hommieni parissa ja mielikin oli virkeänä – naureskelin ja vitsailin menneille terveyden kanssa sattuneille tilanteille saatuani onnistumisen fiiliksiä. Keväällä mie syvensin omaa joogaamistani, löysin kivat aamujoogarutiinit ja yhtäkkiä huomasin myös meditoimisen löytyneen omakseni. Se on ollut huikeaa, kuinka paljon ihminen pystyykään vapauttamaan itsestään negatiivisuutta, paineita ja ylipäätänsä erilaisia mielen kireystiloja. Mie tunsin saaneeni kiinni niistä peruspilareista ja rakastan sitä tunnetta. Noita aikoja miettiessäni tunteet nousevat uudelleen pintaan, ne ihanat kuplivat energiat. Vietin aikaani kirjojen parissa ja havahduin siihen, josta mainitsin jo tekstin alupäässä, että yksi asia sopeutumisen esteenä itselläni oli ollut se, että mie olin keskittynyt enemmän niihin asioihin, joita en ollut pystynyt tekemään sen sijaan, että olisin voinut viettää aikaani esimerkiksi joogan teoriaan syventyen. Silloin kun rämmin kiukussani syvällä tunteissa kun en voinut tehdä omia harjoituksiani, olisin varmasti tiuskaissut jos minulle olisi tultu ehdottamaan lukemista tekemisen vaihtoehtona koska silloin ne tunteet oli niin voimakkaasti siinä päällä mutta kun fiilikset tasoittuivat niin näin asiat eri tavalla. Eihän se lukeminen millään korvaa tekemistä mutta se on sitä sopeutumista ja niitä valintoja. 

Elämä on ollut melkoinen matka viimeisen puolentoista vuoden aikana ja välillä on tuntunut kuin olisi ollut sellainen heittosäkki, mennyt vain tapahtumien mukana ja ajoittain ollaan oltu enemmän läsnä ja ajoittain enemmän poissaolevina ja pilke silmäkulmassa on välillä loistanut kirkkaana ja välillä häilynyt väsyneen harmaana mutta usko omaan elämään on säilynyt. Sopeutuminen muuttuviin tilanteisiin ei ole helppoa eikä se usein onnistu vain päättämällä sillä muuttuvat tilanteet voivat herätellä kysymyksiä, ärsytystä, tunteiden juoksua ja turhautumistakin. Mieli on onneksi myös hallittavissa ja ohjattavissa oleva työkalu ja me voidaan kannustaa mieltä sopeutumaan. Oma asenne kaiken tämä taustalla vaikuttaa merkittävästi. Mie olen iloinen koska ensi viikolla ranne leikataan ja tämä tilanne etenee, en ole enää yksin kipujen kanssa eikä minun tarvitse elää epätietoisuudessa aikataulujen kanssa. Mulla tuli hyvä fiilis kun sain nämä ajatukset sopeutumisesta ja erilaisista tilanteista sanoiksi asti ja miettiessäni näitä tapahtumia annan itselleni reippaan taputuksen olkapäälle. On sitä aikamoisen rumban käynyt läpi ja uskoa riittää vielä tulevaankin. Viime aikoina omat fiilikset on olleet aika malttamattomat mutta onhan tässä jo odoteltukkin tilanteesta ulospääsyä hyvä tovi. On sanomattakin selvää, että terveyttä osaa arvostaa ja mieli oppii rauhoittumaan hetkiin paremmin, nauttimaan läsnäolosta erityisesti silloin kun vaikeat asiat eivät meinaa jyrätä voimallaan alleen.

miejaseppo.jpg

Keho ja mieli reagoivat yhdessä suuriin muutoksiin elämässä ja mie haluan kannustaa siihen, että kaikki tunteet päästetään pintaan ja annetaan niiden purkautua. Ei ole olemassa oikeita tai vääriä tuntemuksia koska jokainen käsittelee asiat omalla tavallaan, yksilönä. Mie olen opetellut tunnistamaan omia tunteitani ja myös näyttämään ja ilmaisemaan niitä kaikessa kirjossaan.  Omaan tyyliini vedän mukaan myös positiivisuuden sillä positiivinen elämänasenne ja suhtautuminen kannustavat meitä sopeutumaan ja näkemään tilanteissa erilaisia puolia. Välillä tuntuu, ettei niitä positiivisia puolia löydy kaivamallakaan mutta usein puhuminen toisen ihmisen kanssa auttaa näkemään kokonaisuuden eri valossa.

 Itselläni on sopeutumisessa näihin kertomiini tilanteisiin auttanut esimerkiksi juurikin tunteiden ilmaisu ja läheisille puhuminen. Mie olen myös huomannut sen omalla kohdallani, että mitä paremmin pidän huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani, se paremmin pystyn sopeutumaan muutoksiin. Kun pidän huolen itsestäni, omasta henkisestä hyvinvoinnistani niin pärjään paljon paremmin kun verrattuna siihen, että en vaalisi omaa hyvinvointiani. Se ei kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä vaan me kaikki tiedetään ne peruspilarit: säännöllinen syöminen, liikunta, riittävä uni, meditoiminen jne., hyvinvoinnin  takana ovat ne valinnat ja päätökset joita me tehdään päivittäin ja joiden kanssa me eletään ihan arkista elämää. Nämä samat tekijät tukevat myös ihmistä kokonaisuutena ja tässä palaan aiemminkin sanomaani mielen voimaan – se on aika mieletön!

Minkälaisia tilanteita teillä on tullut vastaan, joissa olette joutuneet sopeutumaan yllättäviin muutoksiin?

 

❤ Marru

 

 

 

 

%d bloggers like this: