Olohuonejoogaa + blogissa nyt tutustumiskoodi Yogoben-sivustolle

Manduka Pro Lite

Mie etsiskelin uutta joogamattoa pidemmän aikaa ja valinnasta teki haastavaa tarjolla olevien mattojen iso valikoima ominaisuuksineen ja väreineen. Valitsin helsinkiläisestä Yogalife-joogakaupasta Mandukan Pro Lite-maton, joka on kestävä, ei veny ja jossa on riittävästi pitoa mutta sitä ei ole liikaa mahdollistaen esimerkiksi flowjoogan jatkuvan liikkeen käännöksineen ja henkilökohtaisesti tykkään myös vahvantuntuisesta matosta pehmeän sijaan. Matto kulkee myös kevyesti mukana ja sen likaa hylkivä ominaisuus on tässä plussaa. Mandukan mattojen sanotaan paranevan käytön myötä ja innostuin siitä, että matolle voi tehdä karkealla suolalla ja kostealla sienellä pintakäsittelyn jos pinta vaikuttaa alkuun liukkaalta, käsittelyn jälkeen maton annetaan kuivua jonka jälkeen se on käyttövalmis eli varsin yksinkertaista.

Mandukan Pro Lite-mattojen materiaali on muoviyhdiste, jolla elinikäinen takuu ja se on 100% lateksivapaa, joten sopii myös esimerkiksi kumiallergisille.

 Kokeilin kerran ystäväni mattoa ja aurinkosoturia tehdessäni varpaat tuntuivat liimantuneen mattoon kiinni ja liikkuminen asanaan ei tuntunut miellyttävältä. Harjoituksissa saa olla haastetta sillä se tuo joogaan lisää väriä ja mahdollisuuksia, mie halusin maton, jossa on riittävästi pitoa, jotta pystyn keskittymään asanoiden tekniikan harjoitteluun sen sijaan, että keskittyminen kuluisi siihen tunteeseen kun kädet ihan koko ajan luistavat alta tai vastaavasti maton pinta tuntuu kuin liimapaperilta. Liukkaammilla matoilla asanoissa pysymisen voi toki ottaa lisähaasteena kuten joogaopettajani Iida sanoi ja  liukkaimmilla matoilla asanoissa pysyminen vahvistaa ja kehittää joogaajaa ja loppujen lopuksi tässäkin asiassa tullaan makuasioihin –  tässä tapauksessa on onni kun markkinoilla olevien joogamattojen valikoima on niin monipuolinen.

Minulla on haaveena päästä tekemään joogaharjoituksia ulkona kauniina kesäpäivinä ja Mandukan mattoja voi käyttää niin sisällä kuin ulkonakin. Materiaali takaa, että maton pintakuitu on täysin suljettu, eli se ei päästä maton sisään hikeä, bakteereja tai muutakaan likaa.

Joogablokit ja yogawheel

Joogablokit ja yogawheel ovat usein osana harjoituksiani ja esimerkiksi hyödyntämällä blokkeja, olen saanut syvennettyä asanoitani liikkuvuuden kehittymisen myötä ja se kehityksen tunne on todella innostava. Blokit ovat pehmentäneet harjoituksia ja sen kautta on lähtenyt myös se mielenpyörä liikkeelle. Olen löytänyt harjoituksilleni sen tunteen, että olen todella tällä matkalla ja se on pääasia eikä minulla ole joogassa mittarina taipuminen tiettyihin asentoihin vaan se kaikki mieletön mitä joogan viisikirjainta kätkevät syliinsä.

Läsnäolon tunteen löytyminen on ollut todella vaikuttavaa ja vapauttavaa. Läsnäolon voimistuminen ja kokeminen on tehnyt joogasta yhä henkilökohtaisempaa ja minua vetää puoleensa erityisesti henkilökohtaisuus ja sen mukanaan tuoma vapaus. Nykyisin voin puhua vapaudesta henkilökohtaisten harjoitusten yhteydessä sillä aiemmin olen itse rajannut ja rajoittanut itseäni, kehoani ja ajatuksiani. Aiemmin olen voinut kokea ahdistuneisuutta jäädessäni yksin itseni kanssa, yksin omien ajatusten ja ajan kanssa. Monien asioiden summa on nykyisin se, että yksinäisyys ja esimerkiksi yksin omalla matolla vietetty aika tuo vapautta ja tilaa omalla tavallaan. Nämä ovat äärimmäisen kauniita ja herkkiä tunteita ja ne voimistavat minua aivan sieltä sydänkeskuksen takaa asti.

Yogawheel on uudempi tuttavuus ja pidän esimerkiksi taaksetaivutuksista renkaan avulla. Tämä kuvissa näkyvä kattaus on tuttu näky meidän olohuoneen lattialla ja usein minulla on matolla muutama karvainen kaverikin. Viime aikoina mie olen innostunut lukemaan jooga-aiheista kirjallisuutta ja syventymään tähän maailmaan, joka minua niin voimakkaasti vetää puoleensa.

Sydämen kutsu: kurkistaa syvemmälle yinjoogan maailmaan.

Tutustumiskoodi Yogobe-sivustolle!

Mie olen kirjoittanut tänne blogiin omia kokemuksiani Yogobe-sivuston ohjatuista joogatunneista joista viimeisimmän pääset lukemaan täältä. Minusta on mukavaa jakaa omia kokemuksia ja fiiliksiä kotona tekemistäni joogaharjoituksistani ja nyt minulla onkin aiheeseen liittyen huikeita uutisia!!

Yogobe halusi muistaa teitä lukijoita ja te pääsette tutustumaan ilmaiseksi Yogobe-sivuston monipuoliseen tuntikattaukseen 30pvn ajan! 

Saat koodilla MARMELAADI (ei ole väliä kirjoittaako isolla vai pienellä) Yogobe-sivustolle 30 päivän ilmaisen kokeilun tunnusten luomisen yhteydessä. Käytännössä tämä on simppeliä; luomalla tunnukset pääset kirjautumaan sivustolle ja syöttämällä annetun koodin aktivoit itsellesi kuukauden tutusmisjakson ja tämän jälkeen voit tehdä koska vain ja missä vain omia joogaharjoituksia, tutustua erilaisiin pranayama-hengitysharjoituksiin, kurkistaa mudrien maailmaan ja lukea Yogoben omaa blogia. Inspiroivaa, eikö? Minun mielestä Yogobessa ei ole kyse vain joogatuntien ohjaamisesta vaan sivusto on varsinainen tietopankki joogasta kiinnostuneelle ja kaikille, jotka haluavat kokeilla treenaamista kotona! Ohjatuille joogatunneille osallistumisen lisäksi pääset syventymään hengittämiseen, meditoimiseen, voit saada inspiraation uusien intentioiden asettamisille omille harjoituksille tai vaikkapa miehesi tai miespuolinen perheenjäsenesi innostuu kokeilemaan Äijäjoogaa – iloisia hetkiä joogan parissa!

💛 Marru

2 Comments

Kommentointi on suljettu.

%d bloggers like this: